Nokkela rokan syö

...vai miten se nyt meni.

Niin, IS:n verkkotoimitus löysi pienen sanasepponsa ja torstaina 4.12. lukijat saivat nauttia näppäristä sanaleikeistä. Huh, mitä otsikkoja! :D

Korealaista nykytaidetta

Toissaviikolla saimme tehtäväksi tutustua Kiasmassa joko aasialaiseen nykytaiteeseen tai amerikkalaiseen minimalismiin. Itse valitsin Aasian, liekö sitten enemmän mielenkiinnosta vai tekijöiden hassuista nimistä johtuen. Noh, tapansa kullakin.

Pilviin piirretty -näyttelyssä oli teoksia eri Aasian maiden taiteilijoilta. Moni käytti hyväkseen high techiä, kuten teknologistuneille itäisille kansoille sopii. Itse analysoin tarkemmin June Bum Parkin videoteosta Palapeli 2-02, jossa joukko opiskelijoita liikkui pöytineen kuin suuressa palapelissä. Hän itse on kertonut haluavansa kuvata teoksellaan niitä yhteiskunnan sääntöjä, jotka ohjailevat ihmisten toimintaa.

Päädyin myös itse osaksi videoteoksessa kuvattua säännöstöä, sillä huutelin ohjeita palapelissä liikkuville ihmisille. "Tiesin", missä heidän "pitäisi" olla, jotta he muodostaisivat "oikean" kuvan. Ilmeisesti yhteiskunta on iskostanut minunkin päähäni ajatuksen siitä, että kaiken tulee olla symmetrisesti järjestyksessä. Toisaalta näin myös teokseen kätketyn huumorin ja innostuin kokeilemaan itse, kuinka kyseisen palapelin liikutteleminen onnistuisi tosielämässä. Päätimmekin muiden opiskelukavereideni kanssa toteuttaa pöytäleikin jonain päivänä. (Kuvataiteen raportti.)

Jevgeni Onegin

Kävin katsomassa ja kuuntelemassa Jevgeni Oneginin Kansallisoopperassa. Kokemus sinänsä, puitteet olivat ainakin toista luokkaa kuin Nivalan Pula-oopperassa. Täydellisesti en kuitenkaan taiteenlajiin ihastunut, ehkä osansa oli sillä, että ooppera laulettiin venäjäksi, jota en osaa lainkaan. Kuitenkin oli hienoa huomata, kuinka sävellys ilmensi tunnetiloja ja kuinka musiikilla luotiin lavalle pilliään soittava paimenpoika. 

Kaikki eivät kuitenkaan osaa käyttäytyä, eivät edes aikuiset...

Ollessani katsomassa Jevgeni Oneginia vieressäni oli kahden keski-ikäisen pariskunnan seurue. Vaimot halusivat vaihtaa paremmille paikoille, jotka olivat jääneet tyhjiksi. Toisen mies seurasi, mutta vierustoverini totesi vaimolleen voivansa ihan yhtä hyvin nukkua myös sillä huonommalla paikalla. Ehkä konemusiikkiooppera olisi pitänyt hänet paremmin hereillä. (Säveltaiteen raportista.)

Runoja stagella

Olin eilen katsomass Poetry Slameja Vastarannan Kiiskessä.

Kuusi nuorta runoilijaa esitti omia runojaan, toiset rap-tyylillä, toiset perinteisemmin lausuen. Viimeinen esitys vedettiin hieman eri tavalla kitaran säestyksellä. Siinä huomasi, kuinka musiikki koukuttaa ainakin minut kuuntelemaan aivan eri tavalla kuin pelkkä puhe.

Näkymiä muovilinssin läpi

Cafe Red Töölössä aloitti galleriatoiminnan meidän luokan hovikuvaaja Joonaksen valokuvanäyttelyllä Tuntematon Kaukasia - näkymiä muovilinssin läpi.

Avajaisia vietettiin lokakuun lopulla, näyttely on avoinna marraskuun loppuun.

Joonaksen näyttelyssä on esillä 20 teosta, joista kaikki neljää lukuunottamatta on otettu vanhalla kunnon muovikameralla. Muut neljä on digiotoksia. Todella makeita kuvia, ihanaa kun toiset osaa!

Yksi seikka, joka kiinnitti huomioni oli se, ettei kuvissa ole pääosassa ihmisiä. Sen sijaan on kuvattu pieniä hetkiä kaduilla, talojen julkisivuissa ja maisemia.

Yhden kuvan inspiroimana näpsäisin parin viikon takaisella Tukholman reissulla pari otosta Tukholman katukuvasta. Taivas kohtaa korkealle tähyävät rakennukset ja valo ja varjo leikkivät keskenään.

Tukholma 6.11.

Uusi blogi!

Koska en ilmeisesti muuten saa kirjoittaa tarpeeksi, päätin elvyttää blogini - tai luoda uuden, samalla nimellä. Sama nimi, koska se tuntuu sopivan tilanteeseen kuin tilanteeseen. Tässä siis Kulttuurishokkeja 2.0, joka keskittyy vieraiden maiden ja tapojen sijasta kulttuuriin taiteen kautta käsitettynä.

Aloitin syksyllä kulttuurituotannon opiskelun, joten tämän blogin hengentuotteet palvelevat paljolti tuota tarkoitusta. Ja kiitos opintojen, uusia kulturelleja kokemuksia kertyy säännöllisin väliajoin!